Sivut

tiistai 3. joulukuuta 2013

Opintieltä eteenpäin?

Lukiolla vieraili 8.11. koulun entinen opiskelija Silja Huhtiniemi kertomassa ystään ja opiskelustaan ja muista vastaavista asioista. Huhtiniemi kertoi, kuinka oli opiskellut yhteiskuntatieteiden maisteriksi, ollut työharjoittelussa Brysselissä ja työskennellyt muutenkin Euroopan unioniin liittyvien asioiden parissa. ykyisin hän työskentelee Kuopion kauppakamarin toimitusjohtajana.

Huhtiniemen mukaan hänen alansa on sellainen, jolla ei ole suoraan sovellusta työelämässä. Tämän takia hänen täytyi itse aktiivisesti etsiä töitä , jotka liittyvät hänen osaamiseensa. Huhtiniemi painotti lukion tämänhetkisille oppilaille oma-aloitteisuuden  merkitystä, ilman mitä olisi hankalaa löytää mielekästä työtä.

Kaukana ovat ajat, jolloin yliopiston käynyt ihminen oli arvostettu harvinaisuus, suoranainen nero, joka sai töitä melkein mistä  tahansa ikinä halusikaan. Nykyään monella korkeasti koulutetulla on hankaluuksia löytää yhtään omaan alaansa liittyviä töitä. Mutta sellainen on aikamme kirous. Joka alalle on vain yksinkertaisesti ylitarjontaa. Onkin jokseenkin surullista, että opiskelu ja kova työskentely eivät ole takeita työllistymiselle, vaikka asian toivottaisiin olevan toisin.

Aikoinaan 1900-luvun alussa syntyi ideologia nimeltä sosialismi. Sen lopullisena tavoitteena oli kommunistinen yhteiskunta, jossa valtio omistaisi kaikki tuotantovälineet, valtio takaisi kaikille työpaikan ja kaikki saisivat palkkaa sen verran kuin elämiseen tarvitsisivat. Kommunistisi valtioita syntyi, mutta ne kaikki unohtivat alkuperäisen tarkotuksen ja niistä tuli samanlaisia sortavia diktatuureja kuin mitä oli ollut olemassa jo tuhansia vuosia.

Ei onnistunut sekään hieno idea. Mutta valtio, joka pitäisi huolta ihmisten työllistymisestä? Sitä voitaisiin lähteä kehittelemään vIkkapa täällä Suomessa. Opiskelijan kannalta se ainakin kuulostaa erittäin hyvältä ajatukselt?

Paavo Mäkinen
Silja Huhtiniemen mukaan omaan työllistymiseen voi vaikuttaa paljon esimerkiksi harjoittelupaikan valinnalla.