Tarinoita intiaanikurssilta

Intiaanit lähtivät muutamalla laivalla kohti Eurooppaa. Pitkän matkan jälkeen vain kaksi alusta selvisi. Intiaanien vaatteissa ollut kulta herätti eurooppalaisten ahneuden, eikä ihonvärikään ollut miellyttävä  eurooppalaisen silmään, joten suuren ylivoiman edessä ja pitkästä matkasta nääntyneenä intiaanit otettiin vangiksi ja heitä kuulusteltiin pitkään, jotta saataisiin selville, missä olisi loput kullasta. Kielimuuri tuotti paljon vaikeuksia, mutta lopulta oikea ilmansuunta löytyi. Sen jälkeen intiaanit surmattiin, ja eurooppalaiset lähtivät ryöstöretkille.  Iiro Hyvärinen

Eurooppalaiset uudella mantereella

"Laivamme haaksirikkoutui riutalle. Ruokamme oli jo loppunut. Olemme olleet merellä niin monta viikkoa, että emme edes tiedä mikä kuukausi on kyseessä. Eteemme tuli suuri joukko ihmisiä. Emme ole koskaan nähneet mitään sen kaltaista. Heidän kasvomaalaukset ja vaatteet antoivat heistä aggressiivisen ensivaikutelman, joten emme uskaltaneet liikahtaakaan. Heidän joukostaan pieni lapsi tuli tutkimaan meitä. Kun hän oli laivammekin tutkinut, hän hymyili meille ja sanoi heimolleen: "Bwana". Heimo alkoi hurraamaan ja he kantoivat meidät leirilleen. Ystäväni epäili, että he aikovat tehdä meille jotain julmaa. Meidän silmämme sidottiin ja meidät vietiin johonkin telttaan odottamaan.

 Tunnit kuluivat... Ystäväni itkivät pelosta, mutta itse sain voimaa jumalalta enkä murtunut. Telttaan tuli ihmisiä.... Ystäväni vietiin ja minut jätettiin odottamaan. Kuulin sisälle kun ystäväni huusivat kauhusta. Tärisin. Olin juuri murtumassa ennen kuin minutkin haettiin. Siteeni avattiin ja intiaanien hurratessa, tanssiessa ja rummuttaessa minulle tarjottiin ruokaa. En ollut syönyt vuorokauteen. Olin jo hieman helpottunut, mutta tärisin edelleen pelosta. Heidän tarjoama soppa oli parasta mitä olin koskaan syönyt. Ahmimisen jälkeen juhlin intiaanien kanssa. Yhtäkkiä mieleeni juolahti ystäväni... Olin taas pelon vallassa. Kysyin päälliköltä missä ystäväni ovat... Päällikkö hymyili ja osoitti soppaa.

Jake Kääriäinen

Vaihtoehtoinen ulottuvuus

Eurooppalaiset saapuvat Amerikkaan, ensimmäisten joukossa espanjalaiset. Täysin uusi maailma täynnä eksoottisia kasveja ja eläimiä. He törmäävät erilaisiin alkuperäisväestöihin jotka heidän mielestään ovat hyvin alkukantaisia. Vuosikymmenten aikana toiveet kullasta ja timanteista on heitetty viimein, joten espanjalaiset päättävät ryöstelyjen jälkeen palata takaisin kotimaahansa tyhjin arkuin jättäen taakseen loputtomat hyödyttömät viidakot ja primitiiviset kansat. Samoihin aikoihin eurooppalaiset myös tutkivat uutta maailmaa pohjoisessa jossa heidät otetaan aluksi vastaan lämpimin syleilyin. Eurooppalaisiakaan ei pitkälti kiinnosta heidän mielestään alikehittynyt kansa, sekä maa josta ei löydy mitään hyödyllistä kotimaahan tuotavaksi. Suurin osa heistä päättää jättää maan hyvän sään aikana, mutta pieni osa jää taakse pitämään huonosti käypää kauppaa alkuperäisväestön kanssa. Osa heistä joutuu kumminkin vuosien saatossa myös palaamaan takaisin elleivät ole tulleet ryöstetyksi tai kuolleet uudessa maailmassa.

Pari vuosisataa myöhemmin maa on vielä pysynyt koskemattomana. Kunnes 1900 luvulla nousee kiinnostus uudelleen tuntematonta mannerta kohtaan. Sotien runtelema Eurooppa kuitenkin ensimmäisten joukoissa lähtee tutkimaan uudelleen mahdollista levittäytymistä varten. Myös muut suuret maat ovat kiinnostuneet ja viimein alkaa kiistat maan resursseista. Amerikan mantereesta tulee uusi taistelu tanner Kiina/Venäjän koalition sekä EU:n liittoutuneiden välillä. Alkuperäisväestö on hämillään kaikesta uudesta ja joutuvat kumminkin pian hävitetyksi maan ryöstön sotien aikana muutaman vuosikymmenen aikana.  Arttu Löytty

Eurooppalaiset purjehtivat Amerikkaan ja kohtaavat intiaaniheimoja. Ensikohtaaminen oli ystävällinen. Eurooppalaiset kiinnostuivat uusista ihmisistä ja he halusivat oppia tuntemaan heidät paremmin. Vanhoista tavoistaan poiketen eurooppalaiset olivatkin suvaitsevaisia, rauhantahtoisia ja halusivat omaksua vieraan kulttuurin. He eivät yrittäneet omia maata itselleen vaan kunnioittivat intiaanien tapoja. Hyvin nopeasti intiaanien elämäntavat olivat tarttuneet eurooppalaisiin ja tätä viestiä vietiin myös Euroopan mantereelle. Intiaaneille opetettiin myös joitain eurooppalaisia tapoja ja asioita.

Tavoilleen uskollisina eurooppalaiset halusivat kuitenkin myös hyötyä intiaaneista, joten he ehdottivat kaupankäyntiä. Intiaanit suostuivat tähän. Pian kaupankäynti käynnistyi eurooppalaisten ja intiaanien välillä. Molemmat hyötyivät, sillä intiaanit saivat eurooppalaisilta asioita, joista he hyötyivät ja päinvastoin. Sopu kaupankäynnin välillä säilyi, sillä kukaan ei yrittänyt ahnehtia liikaa.

Anniina Makkonen

Eurooppalaiset Amerikassa

Eurooppalaisten saavuttua Amerikan rannikolle, odotti heitä rannassa vihainen alkuperäisväestö. Laivasto toisensa jälkeen kukistettiin. Tuo sotaisa alkuperäisväestö vei mukanaan niin eurooppalaisten henget, kuin rikkaudetkin. Laivojen sisältämät kultavarastot päätyivät villikansan haltuun. Villikansalla oli näet käsittämätön kullan nälkä.

Olli Murtomäki

Eurooppalaiset päättivät lähteä tutkimusretkelle länteen ja löysivät sieltä uuden mantereen. He kohtasivat mantereella alkuperäisasukkaita, intiaaneja. Eurooppalaiset ja intiaanit tulivat aluksi hyvin toimeen, mutta ajan kuluessa intiaaneille alkoi paljastua eurooppalaisten todellinen tarkoitusperä ja ajattelumaailma. Intiaanit päättivät surmata eurooppalaiset suojellakseen kansaansa ja heille pyhiä asioita, kuten luontoa. Huomatessaan intiaanien olevan ylivoimaisia päättivät eurooppalaiset antautua. Intiaanit olivat armeliaita antautuneita kohtaan ja antoivat muutamien kiinnostuneiden, intiaani elämää haluavien, liittyä joukkoonsa. Loppujen kanssa tehtiin sopimus, jonka mukaan he saivat kultaa mukaansa jos valehtelisivat mantereen olemassa olosta. Näin intiaanit saivat elellä rauhassa, ainakin muutaman vuosisadan.

Jaakko Sahila

Kolumbuksen yritys mennä Intiaan epäonnistui. Laivat eivät päässeet edes Amerikkaan asti. Myöskään muut ihmiset eivät löytäneet Amerikkaa ennen satelliittien kehittämistä 1900-luvun puolivälin jälkeen. Satelliittikuvista eurooppalaiset havaitsivat uuden kookkaan maanosan, ja sinne lähdettiin vierailemaan. 1900-luvulla eurooppalaisille oli kehittynyt jo suvaitsevaisempi ja ymmärtävämpi ajatustapa kuin 1500-luvulla, joten intiaanien asutusta ei syrjäytetty, vaan heimojen elintapoja ja kulttuuria pyrittiin ystävällisesti tutkimaan ja arvostamaan.

-jenna  salmien ja heidi bister

Kolumbus oli jo monta kuukautta seilannut pitkin meriä miehineen. Heillä oli todella kova nälkä, ja huonossa kunnossa. Sitten yhtäkkiä he näkivät maata! Miehet olivat todella innoissaan ja onnellisia. Miehet astuivat vieraaseen maahan. Sitten pusikosta kurkisti tummia miehiä,  joilla oli kasvomaalauksia. Miehiä alkoi hieman pelottamaan. Sitten nämä kummajaiset tulivat tervehtimään miehistöä. He vaikuttivat ystävällisiltä. Intiaanit veivät miehet leiriinsä. Alkoivat kokata ja laulaa yhdessä. Leirissä oli todella kaunis tyttö ja Kolumbus rakastui ensisilmäyksellä. Loppujen lopuksi Kolumbus ja tämä Nauva menivät naimisiin ja intiaanit ja eurooppalaiset elivät elämänsä loppuun onnellisina ja sopusoinnussa. Euroopasta muutti porukkaa Amerikkaan ja kaikki eli sovussa. Loppu.

Miska Suutarinen

Eurooppalaiset saapuvat Amerikkaan. Purjehtiessaan kohti tuntematonta, intiaaniheimot huomaavat heidät vastarannalta. Intiaanit piiloutuvat lähimetsään ja aloittavat väijymisen. Eurooppalaiset pääsevät maihin, purkavat lastin ja majoittuvat rannikolle. Illan pimetessä intiaanit kuitenkin yllättävät eurooppalaiset - vievät heiltä kaiken: vaatteet, rahat, ruuat, hevoset ja jopa tuntemattomat tuliaseet. Tämän jälkeen intiaanit ratsastavat koomisesti auringonlaskuun. Eurooppalaiset lähtevät häpeissään takaisin kertoen ettei takaisin kannata koskaan palata. Näin intiaanit saivat elää rauhassa ja heidän kulttuurinsa on säilynyt Amerikassa tähän päivään asti koskemattomana.

Tinja Tähtinen ja Tiia Lehtinen

Pian valkoisen miehen saavuttua intiaanit huomasivat eurooppalaisten julmuuden ja kullan himon. Intiaanit eivät luottaneet eurooppalaisiin. Väkivaltaisuuksien alkaessa intiaanit huomasivat, etteivät pärjää eurooppalaisia vastaan erillään. Heimot solmivat liiton. Määrällisen ylivoimansa, sekä paremman maastontuntemuksensa avulla intiaanit pakottivat eurooppalaiset perääntymään. Lopulta intiaanit löivät eurooppalaiset näiden omilla aseilla. Henkiinjääneet palasivat Eurooppaan. Kotona he kertoivat uudesta karusta ja köyhästä maasta. Pian Amerikka unohtui ja eurooppalaisten katseet kääntyivät itään. Intiaanit saivat eurooppalaisten mukanaan tuoman teknologian, mutta eurooppalaiset taudit aiheuttivat vielä tuhoa intiaanien keskuudessa. 

Jani Karttunen

Intiaanit tulivat Eurooppaan ja ihmettelivät heidän vaatetusta,ruokaa,kulttuuria ja taloja.
Ottaisiko eurooppalaiset heidät ystävällisesti vai vihamielisesti vastaan.

Riikka Majaranta

Opintieltä eteenpäin?

Lukiolla vieraili 8.11. koulun entinen opiskelija Silja Huhtiniemi kertomassa ystään ja opiskelustaan ja muista vastaavista asioista. Huhtiniemi kertoi, kuinka oli opiskellut yhteiskuntatieteiden maisteriksi, ollut työharjoittelussa Brysselissä ja työskennellyt muutenkin Euroopan unioniin liittyvien asioiden parissa. ykyisin hän työskentelee Kuopion kauppakamarin toimitusjohtajana.

Huhtiniemen mukaan hänen alansa on sellainen, jolla ei ole suoraan sovellusta työelämässä. Tämän takia hänen täytyi itse aktiivisesti etsiä töitä , jotka liittyvät hänen osaamiseensa. Huhtiniemi painotti lukion tämänhetkisille oppilaille oma-aloitteisuuden  merkitystä, ilman mitä olisi hankalaa löytää mielekästä työtä.

Kaukana ovat ajat, jolloin yliopiston käynyt ihminen oli arvostettu harvinaisuus, suoranainen nero, joka sai töitä melkein mistä  tahansa ikinä halusikaan. Nykyään monella korkeasti koulutetulla on hankaluuksia löytää yhtään omaan alaansa liittyviä töitä. Mutta sellainen on aikamme kirous. Joka alalle on vain yksinkertaisesti ylitarjontaa. Onkin jokseenkin surullista, että opiskelu ja kova työskentely eivät ole takeita työllistymiselle, vaikka asian toivottaisiin olevan toisin.

Aikoinaan 1900-luvun alussa syntyi ideologia nimeltä sosialismi. Sen lopullisena tavoitteena oli kommunistinen yhteiskunta, jossa valtio omistaisi kaikki tuotantovälineet, valtio takaisi kaikille työpaikan ja kaikki saisivat palkkaa sen verran kuin elämiseen tarvitsisivat. Kommunistisi valtioita syntyi, mutta ne kaikki unohtivat alkuperäisen tarkotuksen ja niistä tuli samanlaisia sortavia diktatuureja kuin mitä oli ollut olemassa jo tuhansia vuosia.

Ei onnistunut sekään hieno idea. Mutta valtio, joka pitäisi huolta ihmisten työllistymisestä? Sitä voitaisiin lähteä kehittelemään vIkkapa täällä Suomessa. Opiskelijan kannalta se ainakin kuulostaa erittäin hyvältä ajatukselt?

Paavo Mäkinen

Silja Huhtiniemen mukaan omaan työllistymiseen voi vaikuttaa paljon esimerkiksi harjoittelupaikan valinnalla.

Suomen lukiolaisten liitto esittäytyi ykkösille

Suomen lukiolaisten liiton (SLL) kaksi edustajaa kävi Mäntän lukiolla esittäytymässä

torstaina 22. elokuuta. Samuel Wiklund ja Juho Räty  esittelivät liittonsa toimintaa ja kehottivat ensimmäisen vuoden opiskelijoita liittymään jäseniksi. Liittymisen eduiksi lueteltiin muun muassa junalippujen ja  bussilippujen hinnat puolet halvemmalla sekä ”1,3 miljoonaa muuta etua”. Ekaluokkalaisia myös neuvottiin tutkimaan lisää etuja netistä.

 SLL on Suomen suurin ja yksi Euroopan vaikutusvaltaisimmista opiskelijoiden liitoista.

SLL on saanut lukioihin esimerkiksi koeviikot, ja auttanut lopetusuhan alla olleen lukion

opiskelijoita ja lopputuloksena oli lukion säilyttäminen.  Lisätietoa voi etsiä liiton omilta sivuilta www.lukio.fi.

 Tunnelma vierailun aikana oli hyvä.

"Parasta oli kun Juho jakoi namia", Seba Valtonen kertoo. Parhaita etuja hänen mukaansa olivat

Zalandon vaatealennukset, VR:n junalipputarjoukset, hotelliöistä saatavat alennukset ja Macin sekä

Wndowsin atklaite-edut. Mieleen jäi myös, että opiskelijakortilla pääsee Studia-messuille

ilmaiseksi.

Lopuksi edustajat kehoittivat kaikkia osallistumaan liiton tapahtumiin, ja opiskelijoiden

keskuudessa kiertänyt yhteystietolista saikin monta nimeä.

Kuvassa esityksen energinen juontajapari Samuel (vas) ja Juho (oik)

Kirjoittajat : ÄI01.1-ryhmän opiskelijat

Kokemuksia Global me -kurssilta

Osallistuin syyslukukaudella 2012 Global me -kurssille. Ilmoittautuessani kurssille minulla ei ollut oikeastaan minkäänlaista kuvaa siitä, millainen tuo kurssi tulisi olemaan. Odotin kurssin alkua, sillä tiesin että se tulisi olemaan melko erilainen kuin muut lukiokurssit ja uudenlainen kokemus.

                 Global me- kurssilla oli neljä opettajaa. Kaikki opettajat olivat ulkomaalaisia, kukin eri puolelta maailmaa. Tämä tekikin kurssista hyvin erilaisen. Opettaminen tapahtui hyvin usein erilaisten ajatusleikkien ja aktiviteettien kautta. Kurssilla oli hyvin paljon ryhmätöitä ja ryhmät arvottiin joka kerta. Mukana oli paljon teoriaa erilaisiin globaaleihin ongelmiin liittyen. Aihepiireinä olivat mm. globalisaatio ja sen aiheuttamat edut ja haitat, maailman nälänhätä ja köyhyys, stereotypiat, ihmisoikeudet, ympäristön suojelu ja monikulttuurisuus.

                  Kurssin opetus oli kokonaan englannin kielellä. Kurssilla oppikin useita hyödyllisiä englanninkielisiä sanoja ja ainakin omalla kohdallani keskustelutaidot kehittyivät. Kurssilla oli ns. loppuprojekti, jossa kiinnostuksen mukaan sai valita yhden kurssin pääaiheista. Kiinnostusten perusteella saman aiheen valinneet laitettiin samaan ryhmään. Loppuprojekti oli monivaiheinen, jonka lopputuloksena kukin ryhmä tuotti videon projektin etenemisestä ja lopputuloksista. Videot sisälsivät paljon lukiolaisten ja opettajien haastatteluja.  

                 Suosittelen kurssille osallistumista mikäli mahdollisuus siihen on. Kurssin kautta saa uusia näkökulmia globaaleihin asioihin ja opettajien käyttämien opettamistekniikoiden ansiosta se on vieläpä hauskaa.

Eikä englannin kielen käyttäminenkään ole kenellekään  pahasta. 

Teksti: Anne Kuulas

Ohessa kuvia Global me -kurssin lopputapahtumasta Jyväskylästä, jonne kaikki eri lukioissa kurssille osallistuvat kokoontuivat. Alla myös  Tuan Von kirjoittama juttu lopputapahtumasta.

Brasilialainen tanssi alkamassa.

Jokainen esittää oman liikkeen vuoron perään.

Mäntän lukion opiskelijat esittelemässä työtään.

Tuan soittaa kappaleen "Tuiki tuiki tähtönen".

 Global.me Closing Event Jyväskylässä

Global me kursin lopputapahtuma alkoi lauantaina 01.12.2012, 13.30 - 16.00 , Jyväskylässä, Cygneus-lukiossa. Tämän tapahtuman järjesti Global me kurssin opettajat. He kaikki ovat ulkomaalaisia( Cladissa Brasiliasta, Alex Romaniasta, Saniya - Kazekhstanista ja Harri – Virosta).

Kokoonnuimme salissa. Esitettiin koulujen nimet ( Jämsän lukio, Jyväskylän lukio, Mäntän lukio ja Tervakosken lukio) ja siellä oli myös suomalaisia opettajia (2 Jyväskylästä ja yksi Mäntästä). Esittelimme jokaisesta nimen ja oman liiken, pelattiin 1-2 peliä, sellaisia pelejä, joita kaikki voi pelata yhdessä. Kun esitettiin oma nimi ja liike, muiden täytyi sanoa se nimi ja tehdä sama liike.

Sen jälkeen muodostimme ryhmän ja siirryimme käytävälle ja ryhmätyö alkoi. Samalla opettajat suunnittelivat meille oppilaille muita aktiviteetteja. Meidän täytyi keksiä meille meidän ryhmän nimi, logo, ääni tai jonkun ryhmän oman musiikin, laulun sanat ja syy miksi me käytimme sen nimen. Ne esitettiin sen jälkeen salissa.

Esittelyn jälkeen meitä jaettiin taas ryhmiksi ja nyt on opettajien tehtävät. Jokaisella ryhmällä on oma aktiviteetti. Esim, 1 ryhmä (7 henkilöä), joka oli jaettu kahteen pieniin puolueisiin(3 ja 4), yksi vastaa miksi "Suomi ei kannata tuoda lisää pakolaisia" ja toinen  puolustaa " Miksi pakolaisia kannatta otta lisää Suomeen".

Kaikki aktiviteetit olivat ryhmätyötä (tarkoitus oli se, että ihmiset tutustuvat toiseen ihmiseen, ovat ystävällisiä toisilleen).

Klo 14.50 oli välipala. Välipala oli sipseja, suklaata, banaaneja, karkkeja sekä vettä/kahvi. Silloin Global me opettajat esittivät heidän kulttuurinsa esineistöä sekä ruokia. Ne olivat mielenkiintoisia. Tanssimme brasilialainen tanssi, kuuntelimme musiikkia. Oli hauskaa.

Klo 15.45 tapahtuma alkoi loppua. Kokoonnuimme ympyränä salissa. Meillä oli pikku kynttilä ja se annettiin jokaiselle.

Kun sai kynttilän, niin täytyi kertoa, mitä oli oppinut kurssilla ja mitä halusi toivoa. Ja ennen kuin tapahtuma loppui, meidän täytyi halata 5 henkilöä.

Klo oli siis tasan 16.00. Kaikilla oli tosi hauska päivä.

Teksti ja kuvat: Tuan Vo 

Lukiolaiset vierailivat kuvataideviikoilla

Ykköset ja kakkoset vierailivat kuvataideviikoilla tiistaina 13.8. Kuvataideviikkojen toiminnanjohtaja Tiina Nyrhinen esitteli näyttelyä ja kertoi taustoja teoksista. Opiskelijat  äänestivät suosikkiteoksekseen Kalle Mustosen teoksen Trojan. Monen mieleen se palautti lapsuusmuistoja. Suosikkiteosta äänestäneiden kesken arvotun pizzalahjakortin voitti Sonja Sarja.

Ohessa kuvia ykkösten vierailusta kuvataideviikoilla.

Tiina Nyrhinen esitteli näyttelyä.

Katsojatkin saavat osallistua.

Tästä työstä etsittiin Mäntästä tuttuja merkkejä.

Lukiolaisten suosikkityö Trojan.

Nimi ohjannee tulkintaa: Maahanmuuttaja.

Tämäkin teos ihastutti lukiolaisia.

Tehtäviä ja äänestyslipukkeita täytettiin ahkerasti.

23.11. vietettiin vanhan opetuksen päivää 

Marraskuisena perjantaina Mäntän lukiossa palattiin vuosikymmenten takaisiin opetusmetodeihin ja oppimateriaaleihin. Aamu aloitettiin portaikossa yhteisellä aamuhartaudella, jonka jälkeen jatkettiin opiskelua lukujärjestyksen mukaisesti, mutta aivan uudenlaisilla - tai oikeammin vanhanlaisilla - menetelmillä. Vastatessa piti nousta seisomaan ja luokkahuoneen nurkatkin saattoivat joillekin kurittomille tulla tutuiksi. Päivän aikana tutustuttiin myös vanhoihin oppimateriaaleihin ja varsinkin opettajien pukeutuminen henki vuosikymmenten takaisesta muodista.

Aamuhartaus.

Historian oppitunti alkamassa.

Historian lehtori Riitta Jyrinki.

Äidinkielen lehtori Marjo Berg.

Opiskelijoiden kommentteja:

"Mukavaa vaihtelua normaaliin koulupäivään."

"Opettajat panostaneet tosi hyvin."

"Lisää tämmöistä."

"On ollut erittäin mukava ja ollut harvinaisen mielenkiintoista kuunnella opettajien kertomuksia heidän koulunkäynnistään."

"On ollut ihan kiva saada tietää, miten ennen käytiin koulua."

Ammatinvalinnan yhdysopettajan (nykyisin opo) vastaanotolla Vera Salmi.

Tuan Vo kirjoittaa ensimmäistä kertaa elämässään matkakirjoituskoneella.

Kirjavinkkari vieraili lukiolla

 21. marraskuuta lukion äidinkielen kurssien ryhmät saivat monenlaisia lukuvinkkejä kirjaston kouluun tuottamalta kirjavinkkarilta. - Lisää tällaista, oli monen vinkkaria kuunnelleen toivomus.

Tietokirjailija Matti Salminen vieraili Mäntässä

 13. päivä marraskuuta tietokirjailija Matti Salminen kävi puhumassa Mäntän lukiolaisille tietokirjailijan urasta. Hän kertoi myös tämän hetkisestä projektistaan ja viimeisimmästä tietokirjastaan, ”Yrjö Kallisen elämä ja totuus.” Salminen on julkaissut kolme tietokirjaa ja neljäs on työn alla.

Vierailu ei ollut kovinkaan mielenkiintoinen oppilaiden mielestä, sillä monien oppilaiden päät näyttivät nuokkuvan kesken esityksen. Opettajia se vaikutti kiinnostavan, salamavalotkin välähtelivät moneen otteeseen. Puheen rivien välistä saattoi lukea, että ei kannata ryhtyä tietokirjailijaksi, sillä Salminen valitti raskaasta työstä ja huonosta palkasta. Ongelmana on myös se, ettei kenties saakkaan apurahoja.

Esityksen alussa näytettiin videopätkä youtubesta, jossa oli otteita Salmisen haastatteluista. Tämän jälkeen Salminen rupesi kertomaan elämästään ja heitti muutaman vitsinkin. Hänen mukaansa tietokirjojen kirjoittamiseen vaaditaan monen kymmenen vuoden kokemus. Pitää tuntea kohde hyvin ja täytyy olla kiinnostusta sitä kohtaan. Kohdetta täytyy tutkia tarkkaan ja tietoa ei ole kovin helposti saatavilla. Tietokirjailijan työssä tarvitaankin tässä suhteessa salapoliisin taitoja ja lähteiden pätevyys täytyy aina tarkistaa. Tietoihin täytyy yleensäkin jokapäiväisessä elämässä suhtautua kriittisesti.

Hän kertoi myös perheestään, eli pojastaan ja vaimostaan. Salmisen poika on filosofian tohtori ja hänen vaimonsa Sinikka Klemettilä on ET-lehden toimitussihteeri. Salminen painotti vaimonsa tärkeyttä tekstien oikolukijana ja hän myös auttaa Salmista kirjojen tuottamisessa.

Tanita, Paavo ja Samu.

 KOMMENTTI:

Tietokirjailija Salmisen vierailu toimi unilääkkeenä tai herätti mielenkiintoa

Tietokirjailija Matti Salminen luennoi tiistaina 13.11.2012 Mäntän lukiolaisille. Salminen kertoi opiskeluistaan, työstään toimittajana sekä ammatistaan tietokirjailijana. Salminen on julkaissut kaksi kirjaa ja kolmas on työn alla. Hän kertoi pääasiassa teoksestaanYrjö Kallisen elämä ja totuus. Salminen valotti myös tulevan kirjan tekoprosessia. Hän painotti opiskelun, lukemisen ja pitkän työkokemuksen tärkeyttä.

                      Matti Salmisen vierailu herätti erityisesti mielenkiintoa heissä, jotka ovat kiinnostuneet alasta. Mielestämme hän kertoi ammatistaan elävällä ja mielenkiintoisella tavalla. Positiivista Salmisen puheessa oli se, että hän kertoi todellisuuden ammatistaan eli sen hyvät ja huonot puolet. Kirjojen aiheet olivat mielestämme tylsiä sekä epäajankohtaisia ja mielestämme aiheet olivat suunnattu vanhemmille ihmisille. Välillä tilaisuus tuntui kirjojen mainostamiselta eikä ammatin kuvailemiselta. Kokonaisuudessa tapahtuma oli rento, mutta toisaalta ajanhukkaa.                                                                                                                                                                                                                                                                     Suvi Ma, Mette ja Eve

Entinen opiskelija ja nykyään lääkäri

Mäntän lukiolla vieraili koulun entinen oppilas ja nykyinen sisätauti- ja infektiolääkäri Reetta Huttunen keskiviikkona 24. lokakuuta 2012. Hän on työskennellyt Tampereen yliopistollisessa sairaalassa sekä Mäntän sairaalassa. Hän kertoi lukiolaisille omasta lukioajastaan. Huttunen kertoi, että ei tarvitse olla täyden kympin ihminen opiskellakseen lääkäriksi, vaan siellä voi pärjätä myös huonommalla yo-todistuksella. Lisäksi hän kertoi työskennelleensä pitkiäkin päiviä sairaalassa opiskelunsa aikana.

                 Tapahtuman lopussa Huttunen kysyi, ketkä olisivat kiinnostuneita lääkärin ammatista ja jälkeenpäin jakoi heille neuvoja ja painotti kärsivällisyyttä, vaikkei pääsisi ensimmäisellä yrityksellä opiskelemaan. Lisäksi hän kertoi lääkärin perusopintojen kestävän viidestä kuuteen vuotta ja erikoistuminen voi viedä toisen samanlaisen ajanjakson.

                 Huttusen vierailu oli hyvä kannustus ja ohje jatko-opiskeluja varten niille, jotka aikovat aloittaa lääkäriopinnot. Se saattaa vahvistaa monen epävarman opiskelijan jatko-opiskelupaikan ja tuottaa monta uutta loistavaa lääkäriä. Mutta jos lääkäriopinnot eivät kiinnosta, saattoi tunti kulua hitaammin kuin lääkäreiksi haluavilla.

                                                                                                                                   

Dokumenttiarvioita

Sinivalkoisen valheen jäljillä

Sinivalkoinen
valhe
Ohjaaja: Arto Halonen
Käsikirjoitus: Arto Halonen, Jouni K. Kemppainen ja Kevin
Fratzier
Laji: Dokumentti, kotimainen
Kesto: 1h 59min
Ikäraja: S
Ensi-ilta: 5.10.2012
Arto Halosen ohjaama ja yhdessä Jouni K. Kemppaisen ja Kevin
Frazerin kanssa käsikirjoittama elokuva Sinivalkoinen valhe on saanut osakseen suurta
huomiota ja herättänyt kiivasta keskustelua Suomessa, mutta myös ulkomailla jo
ennen ensi-iltaansa. Sinivalkoinen valhe räväyttää verhot auki Suomen
maastohiihdon doping historian edestä. Dokumentti kertoo hyvin selkeästi
doping-kulttuurista mitään kaunistelematta, siitä myös saadaan paljon uutta
tietoa elokuvan monipuolisen materiaalin avulla.                                                                         

Elokuvassa
seurataan Suomen maastohiihdon piireissä vallinnutta doping-kulttuuria
1970-luvulta 2000-luvulle asti. Elokuvassa käydään erityisen tarkasti läpi
vuoden 2001 Lahdessa järjestettyjen hiihdon MM-kisojen dramaattisia
doping-käänteitä. Varsinkin suomalaisten osalta nämä kisat olivat erittäin
nöyryyttävät, sillä peräti kuusi suomalaishiihtäjää kärysi kiellettyjen
aineiden käytöstä.  Elokuvassa kerrotaan
myös STT: dopingoikeudenkäynnistä, joka aloitettiin vuonna 1998, sekä paljastetaan
huippu-urheilua varjostavaa kiellettyjen aineiden synnyttämää valheiden
vyyhtiä.                                                                                                  
Dokumentti
kertoo enimmäkseen suomalaisten maastohiihtäjien dopingin käytöstä, mutta siinä
on myös mainintoja esimerkiksi italialaisista ja norjalaisista hiihtäjistä ja
heidän dopingaineiden käytöstä ja kärähdyksistä. Elokuvassa pohditaan myös,
että oliko suomalaisten dopingin käyttö pitkäaikaista ja harkittua, jopa
maailmanlaajuista vai oliko se vain kokeilua ja yksittäisten henkilöiden puuhia.
                                                                                                                                                        
 Elokuvan
aihetta on lähdetty purkamaan hiihtäjien, valmentajien ja asiantuntioiden
haastatteluilla ja lausunnoilla. Lisäksi elokuvan tekijät ovat penkoneet
arkistoista vanhoja kuvanauhoja ja haastatteluja. Näillä materiaaleilla elokuva
on koottu erittäin taitavasti rytmittäen niin, että haastattelut ja videopätkät
vuorottelevat ja dokumentti säilyy selkeänä ja mielenkiintoisena. Selkeyttä
lisää myös aiheen vaihtuessa tekstit, joissa kerrotaan miltä vuodelta tapahtuma
on ja mistä siinä on kyse. Taustamusiikit ja –äänet on valittu osuvasti.
Halonen on tahtonut nostaa kissan pöydälle viimein ja halunnut selvästikin
avata suomalaisten vanhat ja katkerat haavat ja synnyttää keskustelua. Luulen,
että tämä on hänen tapansa yrittää puhdistaa huippu-urheilua epärehellisistä
keinoista.                       

Dokumentiksi elokuva oli loistava, sillä kaksi
tuntia kului nopeasti ja siitä sai paljon ajateltavaa. Elokuvan selkeyden
ansiosta myös hiihtoon ja dopigskandaaleihin perehtymätönkin katsoja saa siitä
paljon irti. Elokuvan tunnelma on aiheesta johtuen synkkä, mutta esimerkiksi Suomen
hiihtoliiton entisen puheenjohtajan Paavo M. Petäjän ”tankeroenglanti” saa
väkisinkin katsojan pyrskähtelemään. Dokumentti saa katsojansa ajattelemaan,
että voiko huippu-urheilu olla koskaan puhdasta ja rehellistä, jos
lääketeollisuus on aina vähintäänkin yhden askeleen edellä dopigseulontaa.                                                                            

                                                                  
 

Avaa silmäsi valheiden vyyhdille Ahkera dokumenttiohjaaja Arto Halonen aiheutti keskustelua viimeksi draamaelokuvallaan Prinsessa (2010), joka pohjautuu tositarinaan suomalaisesta mielisairaasta. Tällä kertaa hän on synnyttänyt spekulointia penkomalla suomalaisen maastohiihdon sekavaa ja häpeällistä doping-historiaa. Trailerit ovat herättäneet paheksuntaa mm. suomalaisikoni Juha Miedon "puhtauden" epäilemisestä ja vanhojen asioiden penkomisesta, mutta arvostelun sijaan jokaisen kannattaisi itse käydä katsomassa, mitä dokumentissa tulee esille. Sinivalkoinen valhe esittelee katsojilleen tapahtumia 1970-luvun ensimmäisistä ilmi tulleista tapauksista aina nykypäivään asti, keskittyen tietysti vuoden 2001 maailmanmestaruuskisoihin Lahdessa. Suomen edustus oli vahva ja kaikki suomalaiset odottivat hurmosmaisesti menestystä, mutta kuuden suomalaisen kärähdettyä dopingista ja menetettyä yksi yksilö- ja kaksi joukkuemitallia kisoista tulikin skandaali, joka horjutti suomalaisuuden  itsetuntoa. Myös kotimaamme rajojen ulkopuolelle vilkaistaan miettien doping-kulttuurin yleisyyttä. Dokumentti  on aimo tietopaketti, mutta tarjoaa myös useimmille tapahtumista jo perillä oleville mielenkiintoisia yksityiskohtia ja näkökantoja, sillä Arto Halonen ryhmineen on jo olemassa olleiden arkistomateriaalien lisäksi kerännyt haastatteluja mm. urheilijoilta ja valmentajilta. Useimmat kuitenkin kieltäytyivät haastatteluista tai vastasivat ympäripyöreästi, ja juuri kenenkään sanoihin ei ole luottamista. Elokuva ei syyllistä yksittäisiä urheilijoita, valmentajia tai muita osallisia, vaan koko järjestelmän valheellisuutta. On vain sanoja toisten sanoja vastaan. Elokuva on rytmitetty niin, että historiaa ja muita asioita esitetään vuorotellen vuoden 2001 tapahtumien kanssa. Tämä tuo dokumenttiin juonenomaisuutta ja jännitystä, mutta saattaa sekoittaa tapahtumien hahmottamista, joka puolestaan syö katsojan mielenkiintoa.  Dokumentti kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, jos teemaan löytyy pientäkään kiinnostusta. Sinivalkoinen valhe laittaa jokaisen miettimään dopinghuijauksien laajuutta ja merkitystä yhteiskunnan ja urheilun arvojen välillä. Roosa Nyberg

             Totuus hiihtoliitosta

Arto halosen ohjaama elokuva, sinivalkoinen valhe, kertoo vuoden 2001 MM-hiihtokisojen skandaalista. Tämä kohua herättävä elokuva on saanut melko paljon keskustelun aihetta me-diassa ja myös lehdissä.
Elokuva pyörii Lahden hiihtokisojen ympärillä, jossa kuusi suomalaista kärysi kielletyistä aineista.Halonen tutkii ja analysoi koko dopingin käytön suomalaisessa hiihto joukkueessa aina 1970-luvultaasti. Moni varmasti ajattelee, ettätätä vaiettua salaisuutta ei pitäisi penkoa ja tuoda esille, koska nämä ovat niin vanhoja asioita.Aiemmin ei välttämättä tiedetty tai haluttu tietää miksi jotkut hiihtäjät vain oli parempia. Ihmisetvain halusi, että Suomi menestyy hiihdossa. Elokuvassa tulee selville hyvin yksityiskohtaisia aisioita Lahden hiihtokisoista.
Elokuva on hyvin trillerimäinen, joka huipentuu Lahden kisoihin. Elokuvan aikana huomasin kuinka korruptoitunut suomen hiihtoliitto on ollut ja kuinka järjestelmällistä doping ''perinne''on ollut. Se yllätti eniten, että myös lääkefirmat ovat olleet mukana kehittämässä kielettyjäaineita. Myös elokuvasta huomasi kuinka vaiettu ja häpeällinen salaisuus dopingin käyttö onollut. Elokuvan tarkoituksena on varmasti saada paljon aikaan keskustelua ja tuomaan vaie-tut asiat esille. Tähtiä antaisin elokuvalle 3.5

Timo Tolmunen   

  

(Sini)valkoisiavalheita

Arto Halosen täyspitkä dokumentti
”Sinivalkoinen valhe” ilmestyi median eteen valtavan kohun saattelemana. Urheilumenestyksestään
ylpeä suomalaiskansa on vihdoin pääsemässä yli Lahdessa vuonna 2001
järjestettyjen hiihdon maailmanmestaruuskilpailujen doping-skandaalista, kun
vanhat arvet revitään auki, ja uusia haavoja tehdään niin paljon kuin parissa
tunnissa ehditään, kun vuosikymmenten takaisia tapahtumia kaivellaan uudelleen
ja kyseenalaistetaan.


Luulisi,
että jo pelkästään surullisenkuuluisissa vuoden 2001 Lahden tapahtumissa olisi
tarpeeksi materiaalia vakavastiotettavan dokumentin tekoon, mutta Arto Halonen
ei jätä asiaa siihen, vaan elokuva käy läpi tapahtumia niinkin kaukaa kuin
1970-luvulta, aina nykypäiväänsaakka, ja 2000-luvun alun ”karpaasien”, Mika
Myllylän, Jari Isometsän ja Harri Kirvesniemen lisäksi osansa saavat myös
vähemmälle huomiolle jääneet silloiset naishiihtäjät, sekä takavuosien
urheilusankarit kuten Juha Mieto ja Marjo Matikainen. Jopa suomalaisvalmennukseen
vuosia sitten luottanut Italian hiihtomaajoukkue saa paljon näkyvyyttä. Dokumentin aihepiiri ja sen saama huomio mediassa takaa sen, että yhtäkään katsojaa ei
tiputeta keskelle aivan tuntematonta aihetta, vaikka hiihtourheilu ei olisikaan
lähellä sydäntä. Pohjoisena kansana suomalaiset kuitenkin lienevät suurimmaksi
osaksi melko hyvin perillä elokuvan käsittelemistä tapahtumista, ja silkka
uteliaisuus varmistaa sen, että mielenkiinto säilyy loppuun asti. Onhan asia niin, että jokainen suomalainen on enemmän tai vähemmän ylpeä talviurheilumenestyksestämme, ja nyt kun sitä on joku kyseenalaistamassa, haluavat kaikki ottaa selvää, mistä on kyse.

Elokuva
itsessään on fiksusti rytmitetty, kustakin tapauksesta kerrotaan vähän  kerrallaan, mutta kun asiaan jälleen muiden
aiheiden jälkeen palataan, siirrytään taas tapahtumissa pykälän verran
eteenpäin. Dokumentti siis etenee kronologisessa järjestyksessä, mutta
toisaalta ei sitten kuitenkaan. Tämän rytmityksen ansiosta säilyy tuntuma
siitä, että tarjolla on koko ajan jotain uutta, ja katsojan mieli pysyy
virkeänä ja keskittyneenä. Dokumentin kertojana itse toimivan ohjaajan Arto Halosen puheosuudet ovat miellyttäviä kuunnella, ja rauhallisia tempoltaan. Ne antavat elokuvaan journalistista otetta ja korostavat sitä tosiasiaa, että kyseessä on dokumentti. Myös elokuvaan uutena materiaalina arkistotavaran lisäksi hankitut haastattelut Halonen hoitaa itse, joten häneen ehtii parin tunnin aikana samaistua samaan tapaan kuin muidenkin elokuvien hahmoihin. 
Arttu Nurminen    

Sinivalkoinen valhe

Kävimme lukiosta katsomassa juuri valmistuneen Arto Halosen ohjaaman teoksen "Sinivalkoinen valhe" ennakkonäytöksenä. Teos kertoo pääosin Suomen hiihtourheilun dopingmaailmasta, tosin myös Ruotsin, Norjan ja Italian hiihdon dopingkulttuuriin pureudutaan erinäisten klikkien avulla.Teos on herättänyt paljon kohua ja iltalehdet olivat jo ennen ilmestymistä uutisoineet innokkaasti niin Juha Miedon dopingepäilystä kuin Orion -lääkefirman sekaantumisesta dopingteollisuuteen.
Dokumentti etenee Lahdessa 2001 käytyjen hiihdon mm-kisojen mukana. Takaumia ja pätkiä vuosista 2001-2012 käytetään taitavasti, ja dokkari tuntuu etenevän sujuvasti.Monet muistavat suomalaisten dopingskandaalin Lahdessa, ja Arto Halonen esittelee suomalaista, ja yleensäkin dopingkulttuuria, niin hiihdossa kuin myös muissa lajeissa, pääpainon ollen kuitenkin suomalaisessa hiihdossa. 
Elokuva alkaa legendaarisilla videoilla siitä, kuinka Mika Myllylä harjoittelee suossa sauvojen kanssa. Tämä nostattaa heti tunteet pintaan, ja povaa seuraavasta parista tunnista jotakin, mistä ei enää ole paluuta takaisin. Dokumenttielokuva esittelee monia sellaisia asioita, joiden uskoisin olevan jo tuttuja vanhemmalle sukupolvelle. Nuorille nämä asiat eivät välttämättä kuitenkaan ole yhtä selviä ja elokuva onkinmielestäni hyvä keino esitellä huippu-urheilun varjopuolta nykyajan nuorille.Tosin, elokuva on jonkin kerran myös kärjistävä ja tarina jättää tiettyjä faktoja pois. Esimerkiksi,  kerrottaessa veripusseista Koljonvirran sairaalassa 1970-luvulla, viitataan urheilijoille tehtävään veritankkaukseen. (Veritankkaus parantaahapenottokykyä) Tämä esitetään hämäräperäisenä ja kiellettynä toimintana, vaikka veritankkaus itseasiassa kiellettiin 1985. Kiellettyä tämä veritankkaus tuolloin 1970-luvulla ei siis ollut.Moraaliset kysymykset tästä touhusta ovatkin sitten asia erikseen.
Dokkari etenee ja ilmenee, että keltaisten lehtien uutisoimat Juha Miedon dopingepäily ja Orion-lääkefirman sekaantuminen dopingtouhuihin ohitetaan aika nopeasti. Kun lahden dopingskandaalin tapahtumat on purettu ja käyty läpi, pian kankaalle ilmestyvät lopputekstit.Tunnelmat olivat hieman hämmentyneet ja kenties surullisetkin. Onko urheilussa enää mitään järkeä?
Vaikka elokuva käsitteli myös paria muuta maatakin kuin Suomea, jäi maku että Suomea tässä eniten suomittiin. Kenties juuri otsikon "Sinivalkoinen valhe" takia.Tietenkin resurssit ovat rajalliset, eikä ole mieltä tehdä dopingdokkaria joka kattaisi kaiken urheilun ympäri maailman. Urheilijoita ei tosin syytetty, vaan heidät esitettiin ehkä jopa eräänlaisina uhreina. Koneiston ja säälimättömän kilpailun uhreina, ja tämä toi uuden näkökulman suomalaiseen dopingkulttuuriin missä dopingista palaneet yleensä kantavat vastuun yksin.
Dokumenttia oli valmisteltu kolmisen vuotta, ja videomateriaalia oli kertynyt satoja tunteja. Asia, joka pisti silmään, oli haastatteluista kieltäytyneiden määrä, tämä kun oli aika suuri.
Elokuva on tiukka paketti ja uskon sen antavaan monille uutta tietoa. Kuten sanottu, vanhemman sukupolven urheilutietäjät kuitenkaan eivät saa elokuvasta varmaankaan paljon irti loppuunkaluttujen aiheiden vuoksi.Ihmettelen joka tapauksessa monien negatiivista, jopa vihamielista vastaanottoa. Ikään kuin dopingjuttuja ei saisi nostaa päivänvaloon, sillä vanhojen urheilusankarien loisto voisi himmetä.Ei se himmene; jos täällä 1960-luvulta eteenpäin on osattu käyttää aineita urheilusuorituksen parantamiseen, on hyvin todennäköistä että muu maailma ei ole jäänyt yhtään Suomea huonommaksi.Puhtaassakin urheilussa esimerkiksi Mika Myllylä tai Juha Mieto olisi varmasti voittanut. Kaiken kaikkiaan "Sinivalkoinen valhe" on katsomisenarvoinen elokuva kaikille urheilusta kiinnostuneille, ja muillekin.

Johannes Kivelä
 

Suomalaisen hiihdon dopingsalaisuudet julki Arto Halosen ohjaama dokumenttielokuva Sinivalkoinen valhe paljastaa katsojalle koko karun tarinan dopingin käytöstä suomalaisessa maastohiihdossa, menneistä vuosikymmenistä aina nykypäivään asti. Se muistuttaa, että kaikki ei ole sitä, miltä näyttää, ja että pinnan alta löytyy valheita ja juonittelua koko huippu-urheilun saralla. Dokumentissa käydään myös päivä päivältä läpi vuoden 2001 Lahden MM-kisoja, joissa kuusi suomalaista kansallissankaria kärähti dopingista aiheuttaen suuren mediahälyn. Eniten esillä olevat dopingaineet ovat EPO-hormoni ja Hemohes, sekä veritankkaus eli veren punasolujen määrän lisääminen verensiirrolla. Kaikki nämä ovat nykypäivänä kiellettyjä kilpaurheilussa. Dokumentissa on haastateltu lukuisia urheilijoita, valmentajia, hiihtoliiton johtohenkilöitä ja asiantuntijoita. Käy heti ilmi, että dopingin käyttö ei ole urheilijan oma asia, vaan monia on jopa painostettu käyttämään aineita. Mukana juonessa ovat niin valmentajat kuin jopa lääkärit ja lääkeyhtiö Orion. Dopingia ovat todistetusti käyttäneet myös kaikkein tunnetuimmat ja menestyneimmät hiihtäjät, kuten Mika Myllylä ja Virpi Kuitunen (nyk. Sarasvuo). Epäilyt kohdistuivat jopa legendariseen Juha Mietoon, joka kuitenkin kiisti dokumenttia varten kuvatussa haastattelussa koskaan käyttäneensä dopingia. Tavalliselle pulliaiselle ja nuorelle sukupolvelle, joka ei ole kovin perillä suomalaisen maastohiihdon vaiheista, tulee suurena yllätyksenä dokumentin silmille iskemä raadollinen todellisuus dopingin käytön yleisyydestä. Se saa miettimään, voiko mihinkään enää luottaa. Ulottuuko samanlainen vilppi muihinkin urheilulajeihin, ehkäpä koko yhteiskuntaan? Asianosaiset ovat onnistuneet hautaamaan vanhat asiat ja pitämään ne unohduksissa - ainakin tähän asti. Moni dokumentissa haastateltu sanoi, että vanhoja asioita on turha kaivella ja kieltäytyi vastaamasta asiaa koskeviin kysymyksiin. Dokumentti sisältää pätkiä, joissa ohjaaja Haloselle lyödään luuri korvaan, sekä vanhaa materiaalia dopingoikeudenkäynneistä, jossa esimerkiksi hiihtoliiton entiset johtohenkilöt väistelevät kysymyksiä ja juoksevat kameraa karkuun. Hiihto-doping ei ole vain Suomen häpeätahra, vaan oman osansa ovat saaneet myös muun muassa Norja, Ruotsi ja Italia. Dokumentti on silmät avaava, herättävä kokemus ja ehdottomasti katsomisen arvoinen. Halonen avasi rohkeasti vanhat haavat, tiimeineen tutki asian perinpohjaisesti ja kokosi siitä mielenkiintoisen paketin kertoakseen totuuden kaikelle kansalle. Dokumentti on myös surullisen viihdyttävä, kiitos dopingsotkuihin syyllisten vaivautuneiden ilmeiden ja puheiden, sekä joidenkin myötähäpeää herättävien kohtausten, kuten sen kun hiihtoliiton entinen puheenjohtaja Paavo M. Petäjä pahoittelee Lahden kisojen skandaalia tiedotustilaisuudessa englanniksi kerrassaan käsittämättömällä aksentilla, ja paikalle piti pyytää tulkki. Hän saikin siitä hyvästä lempinimen Punahonka. Suomalaisen urheilun pimeimmätkin salat on kaivettu julki, kuitenkin asiallisella ja ketään syyllistämättömällä tavalla. Suomen kansaa on muistutettu siitä, että meille jätetään kertomatta monia asioita, jotka useinkaan eivät ole puhtoisen valkoisia kuin tuore hiihtolatu. Tähdet: **** Sole Aronen

Sinivalkoinen totuus?

Sinivalkoinen valhe on suomalainen dokumenttielokuva, joka kertoo maastohiihdon dopingin käytön historiasta, 1970-luvulta aina tähän päivään saakka. Elokuva kertoo melko uskaliaasti yksityiskohtaisestikin eri tapahtumista. Esimerkkinä vaikka vuoden 2001 Lahden MM-kisat, tai 1998 alkunsa saaneet STT:n oikeudenkäynnit. Lahden kisoista piti tulla suuri suomalaismenestys, niin kuin tulikin, kunnes kärähdettiin. Elokuvaan sisältyy paljon asiantuntijoiden, valmentajien ja urheilijoiden erilaisia haastatteluja sekä todella paljon  erilaista arkistomateriaalia. Ei ihme sillä kestääkin toista tuntia. Mielestäni leffa oli erittäin onnistunut toteutus omalta aihealueeltaan, sillä se piti mielenkiintoni yllä, vaikkakaan en ole hiihdosta koskaan ollut juuri millään tavoin kiinnostunut. Tästä aiheesta voi tulla eri johtopäätöksiin ja voi miettiä heijastuuko samanlainen peli yhteiskunnan muillakin alueilla, kuten politiikassa.
Tähdet: 4

Olli Murtomäki      

”Muista ku rupeet urheilee, et tää ei sovi surkeille”

Arto Halosen dokumenttielokuva Sinivalkoinen valhe paljastaa hiihtourheilun kulissien takana tapahtuvia ajatuksia herättäviä salailuja, kriisejä sekä valheita. Dramaattinen tunnelma jatkuu läpi elokuvan muun muassa musiikin ja paljastusten avulla.  

Sinivalkoinen valhe kertoo suorasanaisesti pääasiassa Suomen hiihtojoukkueen dopingin käytöstä ja siitä kärähtämisestä. Vuoden 2001 kisoissa Lahdessa kärähti peräti kuusi suomen kilpailijaa dopingin, Hemohesin, käytöstä. Tämä aiheutti kohun ja jonkinlaisen identiteettikriisin suomalaisissa; eikö suomalaiset ollutkaan yhtä rehtejä kuin mistä he olivat tunnettuja?
Totuutta on vaikea hyväksyä ja ennemmin siltä halutaan ummistaa silmänsä. Voiton ja kunnian kiilto silmissä suomalaiset ovat valmiita ottamaan riskejä, huijaamaan, myös kiinnijäämisen uhalla.
Doping on riistänyt monilta urheilijoilta terveyden, niin fyysisen kuin henkisenkin. Kiinnijäämisen pelko, median hiillostus ja loputon valehtelu syövät ihmistä pala palalta odottaen romahdusta.
Doping liittyy läheisesti huippu-urheiluun ja se on hyväksyttävää urheilupiireissä. Kiinni jääneet kilpailijat eivät pyydä anteeksi kiellettyjen aineiden käyttöä vaan niistä kärähtämistä. Kun tuloksista halutaan aina vain parempia ja parempia, tulee urheilijoista uhreja ja heitä painostetaan dopingin käyttöön.

Elokuvasta ja sen aiheesta tuli heti mieleen nuorison suosiman Jare&VilleGallen laulu Epoo, jossa myös otetaan kantaa dopingin käyttämiseen, esimerkiksi säe "Jos et huijaa et salee haluu oikeesti voittaa" viittaa suomalaisten lujaan voitontahtoon, johon puututaan myös Sinivalkoisessa valheessa.

Elokuvan pyrkimys on paljastaa karu totuus urheilusta sekä siirtää vastuu pois yksittäisiltä dopingista kärähtäneiltä urheilijoilta, jotka suojelevat muita myös kiellettyjä aineita käyttäviä joukkuetovereita ottamalla vastuun yksin itselleen.

Sinivalkoinen valhe eteni johdonmukaisesti tapahtumista ja kisoista toisiin, vaikka välillä tuli pitkästyttäviä kohtia, joissa ei oikein tapahtunut mitään jännittävää tai oleellista. Loppukokonaisuudesta jäi kuitenkin hyvä kuva elokuvasta ja se pisti miettimään asioita syvällisesti.

Luvassa on siis vanhojen tietojen uudelleen esiin kaivamista sekä uuden materiaalin tutkimista ja analysointia sekä uusia paljastuksia. Tarkoitus on herättää ajatuksia asian tiimoilta ja näin ollen myös keskustelua asiasta, josta on vaiettu liian pitkään.


Liisa Keskinen          

Amatöörien puuhastelua Elokuvaohjaaja Arto Halosen dokumenttielokuva Sinivalkoinen valhe käy  läpi dopingin historiaa maastohiihdossa 70-luvulta alkaen aina  nykypäivään asti. Elokuvassa seurataan tarkasti vuoden 2001 Lahden  MM-kisojen vaiheita, sekä STT:n dopingoikeudenkäyntiä, joka alkoi  vuonna 1998.  Elokuvassaan Halonen pyrkii tuomaan urheilun  dopingkulttuurin mahdollisimman julkiseksi. Elokuva kertoo rehellisesti urheilussa tapahtuvasta epärehellisyydestä  eli siitä kuinka huippuja haluttiin luoda hinnalla millä hyvänsä.  Elokuvassa kerrotaan dopingkulttuurin synnystä, sen vaikuttajista ja  siitä kuinka laajaa dopingin käyttö on.  Elokuvaa läpivievinä  pääteemoina ovat urheilun kaksinaismoralismi ja se kuinka raha  ratkaisee. Elokuvassa hypitään aikajanalla, mutta asiassa pysytään silti  tiukasti. Elokuvaa varten Halonen on kerännyt useita haastatteluja  niin valmentajilta, urheilijoilta kuin dopingin asiantuntijoilta.  Näihin haastatteluihin on yhdistetty paljon erilaista  arkistomateriaalia. Elokuvassa vanhoihin tietoihin on yhdistetty uusia  tietoja, jotka muuttavat asioiden näkökulmia ja tuovat esille ainakin  osan totuudesta. Elokuvaa on mielenkiintoista katsoa ja samalla saattaa oppia uusia  asioita Suomen hiihtohistoriasta, johon doping onkin tainnut liittyä  melko kauan. Elokuva kuvastaa urheilun maailmaa, jossa voittoa  tavoitellaan asenteella kaikki tai ei mitään. Dramaattisten Lahden  MM-kisojen jälkeen mietittiin, että oliko kyse vain amatöörien  puuhastelusta vai määrätietoisesta huijauksesta. Elokuva nostaa tämän  kysymyksen esille ja pyrkii vastaamaan siihen monesta eri näkökulmasta. Tähdet: ? ? ? ? Ville Mäntylä

Valhe on suurempi kuin uskotkaan

Arto Halosen ohjaama dokumenttielokuva Sinivalkoinen valhe pureutuu jo 1970-luvulla alkaneeseen dopingin käyttöön maastohiihdossa. Elokuvassa seurataan vuoden 2001 Lahden MM-kisojen häpeällisiä vaiheita ja STT:n dopingoikeudenkäyntiä, joka alkoi vuonna 1998.
Vuonna 2001 Lahden MM-kisoista piti tulla jälleen kerran suomalaiselle maastohiihdolle voitokas juhla. Niin ei kuitenkaan käynyt. Lopulta kisat aiheuttivat vain suurta mielipahaa ja häpeää suomen kansalle, kun kun kuusi suomalaista hiihtäjää jäi kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä. 
Tämä tapahtuma herätti monia kysymyksiä: Oliko kyse vain hetken hairahduksesta ja "amatöörien puuhastelusta" vai oliko kiellettyjen aineiden käyttö pitkäaikaista ja määrätietoista? Saattoiko kyseessä olla jopa maailmanlaajuinen huijaus? Tapausta ei koskaan selvitetty perinpohjaisesti. Se jäi varmasti vaivaamaan monia suomalaisia, kuten myös Arto Halosta, joka yrittää tässä elokuvassaan päästä lähemmäs totuutta.
Sinivalkoinen valhe pyrkii avaamaan katsojan silmät; kaikki ei ole sitä miltä näyttää, "valhe on suurempi kuin uskotkaan". Halonen on saanut tuotua dokumentissaan hyvin esiin sen, kuinka laajamittaista ja määrätietoista dopingin käyttö huippu-urheilun parissa on. Elokuvan katsottuasi näet urheilun aivan eri valossa, kun tiedät kuinka suuri paine kiellettyjen aineiden käyttöön on sekä sen, että huipulle ei pääse ilman vippaskonsteja.
Kaiken kaikkiaan Halonen on onnistunut ohjaamaan monia ajatuksia ja kysymyksiä herättävän dokumenttielokuvan, joka onnistuu hyvin pitkälti pitämään katsojaa otteessaan.  Kuitenkin hiihdosta ei-niin-kiinnostuneen katsojan keskittyminen saattaa herpaantua elokuvan aikana viimeistään silloin, kun dokumentti käsittelee italialaisten hiihtäjien dopingin käyttöä. Tämä pätkä on onneksi jätetty lyhyeksi ja elokuva palaakin pian takaisin kotimaisiin hiihtäjiin. Lahden MM-kisapäivien tarkastelu luo selkärangan elokuvalle ja aiheet on liitetty sulavasti sen ympärille. Välillä elokuva kuitenkin poukkoilee asiasta toiseen ja katsoja joutuu pohtimaan miten asiat liittyivät toisiinsa.
Elokuvassa erityisen arvostettavaa on se, että siinä ei sysätä vastuuta urheilijoiden harteille. Myöskään vanhojen asioiden kaivelu ei häiritse, sillä emme voi koskaan oppia virheistämme ellemme edes myönnä tehneemme niitä.
Käsikirjoitus: Jouni K. Kemppainen, Arto Halonen, Kevin FrazierAlkuperäisidea: Iikka VehkalahtiOhjaus: Arto HalonenKuvaus: Hannu-Pekka VitikainenBudjetti: 300 000 ¤ (SE 135 000 ¤)Laji: DokumenttiEnsi-ilta: 5.10.2012Tähdet: ****---------------------------------------------------------------------------------
Siiri Lehtinen      

On lottovoitto syntyä Suomeen

 Median kohuama Sinivalkoinen valhe tulee vihdoin ensi-iltaan perjantaina
5.10. Suomalaisessa dokumenttielokuvassa on haastateltu monia suomalaisia
urheiijoita, valmentajia ja muita doping-kohussa mukana olijoita. Elokuva
siis kertoo pääosin suomalaishiihtäjien dopingin käytöstä ja siitä, kuinka
dopingin eri tavat ja aineet ovat levinneet maailmalla.

Lahden 2001 doping-skandaali oli esillä paljon, tuolloin kuusi
suomalaishiihtäjää kärähtivät hemohesin käytöstä ja Suomi menetti kolme
mitaliaan. Dokumentissa oli myös kattavasti kerrottu eri dopingin tyyleistä
ja aineista, mm. hemohesistä, veritankkauksesta ja eposta. Valitettavasti
suomalaiset olivat ensimmäisiä veritankkauksen ja epon käyttäjiä, ja
muutenkin edelläkävijöitä näissä asioissa, Norja ja Italiakin olivat
ensimmäisten joukossa.

Dokumenttiin oli haastateltu monia skandaalissa mukana olleita;
valmentajia, lääkefirmaa, urheilijoita ja muita. Kaikki joita oli pyydetty
haastateltaviksi eivät olleet suostuneet, eivät edes nämä ”viattomat” jotka
ovet kertoneet etteivät ole olleet mitenkään mukana tässä kohussa.

Ohjaaja Arto Halosen idea lähtee hänen omasta urheilutaustastaan, mutta
kuten Halonen itse kertoi ei hänelle itselle ole koskaan tarjottu dopingia,
ehkä siksi koska hän ei ollut niin huippu-urheilija kuin esim. juuri ne
jotka kisaavat ylemmillä tasoilla ja joille voitto on tärkeintä. Siinä
mietittiin myös huijauskeinojen käytön lisääntymisen syyitä, merkittävin
niistä lienee raha. Mitalien arvot kasvavat ajan kuluessa huomattavasti.

Kun elokuva alkoi, tiesin että se kertoisi suomalaisurheilijoiden
doping-historiasta, aihe ei innostanut. Joissain vaiheissa se tuntui hiukan
tylsältäkin, mutta lopussa varsinkin oli todella mielenkiintoisia kohtia.
Kahteen tuntiin oli saatu koottua paljon oleellista tietoa, eikä siinä
ollut mielestäni paljoa turhia kohtia.


Noelle

Sinivalkoinen valhe

Tämä dokumenttielokuva kertoo suomalaisesta hiihdosta, sekä sen dopind
kulttuurista. Dokumentin käsikirjoittaja Arto Halonen on kerännyt valtavan
määrän aineistoa dokumenttiinsa entisiltä, sekä nykyisiltä hiihtäjiltä,
sekä lääkäreiltä että muilta merkittäviltä henkilöiltä suomalaista hiihtoa
koskien.

Sinivalkoinen valhe dokumenttielokuva käsittelee kovia kysymyksiä
hiihtäjien doping käyttöä kohtaan. Halonen on saanut koottua tietoa hyvin
laajalta alalta, sekä monilta eri henkilöiltä haastattelujen kautta.
Dokumentissa esiintyi erityisesti kaikista suurimmat doping skandaalit,
mutta esille nousi myös uusia väitteitä, joista nousi uusi skandaali. Tästä
esimerkkinä, eräässä saamassaan haastattelussa nousi esille, että Juha
Mieto olisi keskustellut saunassa dopingin käytöstä, sekä maininnut että
olisi itsekkin käyttänyt dopingia. Tämä väite romutti sen suomalaisen
väitteen, että Juha Mieto, suuri suomalainen hiihtäjä, olisi pärjännyt
pelkän hernekeiton voimalla. Halonen käsitteli dokumentissaan dopingin eri
muodot hemoheksestä veritankkaukseen.

Halonen on saanut elokuvastaan hyvin monipuolisen, kiinnostavan, sekä hyvin
kasassa pysyvän tuotoksen. Vaikka en itse juuri pidäkkään hiihdosta, niin
elokuva tuntui silti hyvin mielenkiintoiselta, ja on varmasti todella
mielenkiintoinen sekä keskustelua herättävä lajin fanien joukossa. Elokuva
kesti noin kaksi tuntia, ja ensimmäinen tunti oli erittäin
mielenkiintoinen. Elokuvan toisen tunnin aikana alkoi tuntua että nyttenhän
tässä aletaan jauhamaan samaa asiaa kuin elokuvan alussakin, mutta välillä
nousi taas uusia asioita, jotka jaksoivat pitämään mielenkiinnon korkealla.

Halonen on saanut elokuvansa onnistumaan todella hyvin, ja uskon että se
jaksaa herättää keskustelua vielä todella pitkään. Kaikinpuolin elokuva on
onnistunut konsepti, joka pysyi hyvin kasassa pienestä toistostaan
riippumatta.
Tähdet: 3.5/5
Tyytyväinen katselija

Sinivalkoinen valhe - totuus dopingin käytöstä? 

 
Sinivalkoinen valhe
Suomi 2012
Ohjaaja: Arto Halonen
Laji: dokumenttielokuva
Kesto: 119min
Ensi-ilta Suomessa 5.10.2012
 Tähdet: ****
 
Sinivalkoinen valhe on dokumenttielokuva suomalaisen hiihdon doping-historiasta 1970-luvulta nykypäivään. Elokuvassa käydään läpi Lahden 2001 MM-kisojen tapahtumia, jolloin kuusi suomalaista hiihtäjää jäi kiinni Hemohesin käytöstä, sekä seurataan STT:n dopingoikeudenkäyntiä. Dopingin käytön synnystä ja siihen vaikuttaneista henkilöistä kerrotaan haastattelujen, arkistomateriaalin sekä asiantuntijoiden avulla. Vaikka elokuva keskittyykin suomalaisiin, kerrotaan siinä myös kansainvälisestä dopingin käytöstä. Sinivalkoinen valhe osoittaa dopingin käytön laajuuden sekä vaikenemisenkulttuurin. Kiinni jäänyt urheilija kantaa itse vastuun eikä muita käräytetä. 
 
Lahden tapahtumia seurataan päivä kerrallaan tavalla, joka pitää katsojan otteessaan. Elokuva selvensi, mitä todella tapahtui suomalaisittain katastrofaalisissa kilpailuissa ja se sisälsi runsaasti uutta tietoa dopingin käytöstä. Elokuvan tarkoituksena ei kuitenkaan ole syyttää urheilijoita, vaan Sinivalkoinen valhe kääntää katseen järjestelmään ja sen vikoihin. Yhteiskunta asettaa suuria paineita menestyä, eikä ilman dopingia yksinkertaisesti pärjää kilpailuissa. Suoranainen painostus dopingin käyttöön saa monen urheilijan omantunnon hiljenemään. Katselukokemuksena Sinivalkoinen valhe oli todella mielenkiintoinen ja lähes kaksituntisen elokuvan jaksoi katsoa ilman, että ajatukset hetkeksikään lähtivät harhailemaan. Suomalaisen hiihdon "kultakauden" muistaville katselukokemus voi olla toisenlainen. On tuskin helppoa katsoa, miten Suomelle mainetta ja kunniaa tuoneet urheilijat paljastuvatkin yksi toisensa jälkeen dopinginkäyttäjiksi ja koko hiihtourheilu doping-aineiden kilpavarusteluksi. Toivottavasti elokuva täyttää tehtävänsä ja aloittaa laajan keskustelun kaikkien tietämästä, mutta vaietusta aiheesta.  

Emilia Häyrinen
 
 

Dopingia Meillä, ja vähän muuallakin 11 vuotta sitten kuuden Suomalaishiihtäjän kärähtäminen dopinginsta aiheuttaa Suomen suurimman dopingskandaalin. Nyt asia tuodaan uuteen valoon Arto Halosen dokumenttielokuvassa Sinivalkoinen valhe. Sinivalkoinen valhe käsittelee Lahden vuoden 2001 doping skandaalia, siihen johtanutta dopingin historiaa Suomessa, hieman sen jälkeisiä tapahtumia ja myös Suomalaisten osallisuutta muiden maiden doping kulttuuriin, keskittyen pääasiassa hiihtoon. Elokuva on hyvin jaksotettu, eikä yhdessä asiassa pysytä liian pitkään. Lahden tapahtumien käsittely on ripoteltu pitkin elokuvaa päivä kerrallaan, ja niiden välissä käsitellään välillä jotain muuta asiaan liittyvää, joten elokuva ei käy yksitoikkoiseksi. Elokuvan kerronta on mielekästä, ja ajoittain myös humoristista, joka myös tekee siitä mukavamman katselukokemuksen. Lopetuksen sanoma ei syyllistä itse urheilijoita, vaan järjestelmää joka pakottaa heidät tekemään asioita mitä eivät muuten tekisi, säilyttääkseen paikkansa. Ilmari Ahonen